Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen

 

     

7.10.2016


HUS, Helsingin yliopisto ja MSD yhteistyöhön, tavoitteena löytää uusia keinoja yksilöllisten lääkkeiden kehittämiseen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), Helsingin yliopisto ja MSD ovat solmineet kumppanuussopimuksen yhteistyön lisäämisestä. Kumppanuuden myötä MSD haluaa varmistaa, että Helsingin yliopiston ja HUSin muodostama osaamiskeskus AMCH (Academic Medical Center Helsinki) saa näkyvän jalansijan MSD:n strategisesti tärkeiden kumppaneiden joukossa. Yhteistyö koskee erityisesti lääketutkimusta, jossa erityisenä fokuksena on löytää uusia välineitä yksilöllisten lääkkeiden kehittämiseen. Sen osalta yhteistyö nojaa Helsingin yliopiston genetiikan osaamiseen ja kattaviin Helsingin biopankkiin sijoitettuihin näytekokoelmiin.

Kansainvälinen kilpailu lääketieteen osaamiskeskittymien välillä kiristyy kovaa vauhtia. AMCH:ssa on paljon huippuluokan osaamista, joka nyt yhdistyy MSD:n kiinnostuksen kohteisiin lääkkeiden ja terveydenhuollon kehittämisessä. MSD:llä on jo nykyisin merkittävästi kliinisiä lääketutkimuksia HUS:ssa, ja kasvuvaraa nähdään erityisesti syöpä- ja neurologisissa sairauksissa.

- Odotuksena on, että yhteistyön tuloksena AMCH:n kilpailukyky kliinisissä lääketutkimuksissa vahvistuu ja että MSD tämän yhteistyön myötä lisää tutkimuksiaan AMCH:ssa, erityisesti lääkekehityksen varhaisissa vaiheissa, sanoo Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen.

- AMCH:n yhtenä vahvuutena on sen edellytykset toimia erityisen kiinnostavana kumppanina yksilöllisten lääkkeiden kehittämisessä. Siinä yhdistyvät Helsingin yliopiston osaaminen genetiikan tutkimuksessa ja biopankkeihin sijoitetut potilasnäytteet sairauksien hoidosta, korostaa Helsingin biopankin johtaja, Kimmo Pitkänen.

Tutkimusyhteistyötä on tällä alueella harjoitettu jo jonkin aikaa, mutta siinä on edelleen huomattavia laajentamismahdollisuuksia. Edellytyksiä parantaa se, että valtio kehittää parhaillaan aktiivisesti biopankkeihin sijoitettujen terveystietojen hyödyntämismahdollisuuksia infrastruktuurin ja lainsäädännön avulla.

HUS, Helsingin yliopisto ja MSD näkevät myös, että osapuolten kannattaa yhdistää osaamisiaan eräiden vaikeiden sairauksien kuten diabeteksen ja Hepatiitti C:n hoitoon liittyvien välineiden kehittämisessä. Nämä molemmat ovat esimerkkejä sairauksista, jotka synnyttävät pelkkien hoitokustannusten ohella myös muita merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia. AMCH:n rekisterit ja digitalisoitumisen mukanaan tuomat mahdollisuudet uusien välineiden kehittämisessä tarjoavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia aikaansaada tuloksia näiden sairauksien nujertamisessa.

- MSD:n, HUS:n ja Helsingin yliopiston yhteistyö on hyvä esimerkki ministeriöiden, tutkijayhteisöjen ja yritysten yhdessä laatiman terveysalan kasvustrategian synnyttämistä uusista kumppanuuksista terveysalalla. Tämä on juuri niitä kaivattuja vastauksia strategian tavoitteisiin synnyttää terveysalalla uutta kasvua tutkimusinvestointien ja uudenlaisen yhteistyön avulla, korostaa MSD:n toimitusjohtaja Ilpo Tolonen

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Ilpo Tolonen, MSD Finland Oy, p. 040 581 9133, ilpo.tolonen@merck.com

Dekaani Risto Renkonen, Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, p. 029 412 5110, risto.renkonen@helsinki.fi

 Tutkimusjohtaja Anne Pitkäranta, HUS, p. 040 643 0511, anne.pitkaranta@hus.fi

 

 

MSD toimii paremman elämän puolesta 140 maassa. Pääyhtiömme Merck & Co., Inc:in pääkonttori sijaitsee Kenilworthissa New Jerseyssä, Yhdysvaltojen itärannikolla. Yhdysvalloissa ja Kanadassa meidät tunnetaan nimellä Merck, muualla maailmassa MSD. Reseptilääkkeemme, rokotteemme, biologiset hoitomuotomme ja eläinlääkkeemme ovat potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten käytössä kaikkialla maailmassa. Työskentelemme asiakkaidemme kanssa päivittäin, jotta löydämme uusia tapoja ratkaista terveydenhuollon haasteita. Lukuisat yhteiskuntavastuu- ja kumppanuusohjelmamme osoittavat, että olemme omalta osaltamme sitoutuneet tuomaan terveydenhuollon palvelut kaikkien ulottuville.

MSD. Paremman elämän puolesta.

Lisätietoa: www.msd.fi,  www.merck.com, www.parempaaelamaa.fi ja www.facebook.com/MSDFinland

 

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ja HiLIFE (Suomen molekyylilääketieteen instituutti, FIMM) tekevät korkeatasoista tutkimusta ja antavat tutkimukseen perustuvaa lääketieteen ja hammaslääketieteen perusopetusta ja jatkokoulutusta. Opetus- ja tutkimustoiminnan ohella tiedekunta toimii myös terveydenhuollon alan merkittävänä asiantuntijaorganisaationa ja osallistuu alan eettiseen keskusteluun. Meidän päämääränä on yltää tutkimuksessa maailman parhaiden lääketieteellisten kampusten tasolle ja vakiinnuttaa ja vahvistaa asemansa lääketieteellisen opetuksen huippuyksikkönä. Helsingin yliopiston lääketieteellinen tutkimus on arvioitu viidenneksi parhaaksi eurooppalaisten yliopistojen joukossa, kun arviointikriteerinä ovat 2000-luvun lääketieteellisten julkaisujen saamat viittausluvut. Kaikessa edellä kuvatussa toiminnassaan Helsingin yliopisto toimii yhdessä tärkeimmän yhteistyökumppaninsa, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kanssa. 

Lisätietoja: www.med.helsinki.fi

 

HUS on 24 kunnan muodostama kuntayhtymä. Sen tehtävänä on tuottaa jäsenkunnille ja niiden asukkaille tarpeellisia erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palveluja. HUS:n osana toimiva yliopistosairaala HYKS vastaa lisäksi hoidon tuottamisesta harvinaisia sairauksia ja muuten vaativaa hoitoa tarvitseville potilaille omaa sairaanhoitopiiriä laajemman erityisvastuualueen (erva) väestölle ja joissakin sairauksissa myös koko maan väestölle. Hyksin ervaan kuuluvat Uudenmaan sairaanhoitopiirin lisäksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote ja Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea.

Lisätietoa: www.hus.f

 

09/2016 CORP-1197489-0000