Hero Image

COVID-19

Koronaviruspandemia (COVID-19) on maailmanlaajuinen terveysongelma ja ennennäkemätön haaste tieteen näkökulmasta. Koska olemme yksi harvoista yrityksistä, joka on jatkanut investoimista sekä rokotteisiin että mikrobilääkkeisiin, meillä on erityinen vastuu auttaa. 

Vastaamme haasteeseen

Olemme sitoutuneet kehittämään tehokkaita ratkaisuja koronaviruspandemiaan siitä alkaen, kun se tuli ensimmäisen kerran yleiseen tietoisuuteen. Tiedämme, että onnistuminen edellyttää maailmanlaajuista yhteistyötä eri maiden ja yritysten välillä.

Ponnistelumme saattaa tuntua maratonilta, joka on taitettava pikajuoksuvauhtia, mutta jatkamme väsymättä tieteeseen perustuvaa työskentelyämme viruksen taltuttamiseksi.

Lääkevalmisteidemme kehitystyön edistäminen 

 Viemme eteenpäin kahden uuden tutkimuksen kohteena olevan lääkehoidon kehitystyötä: immuunivasteen muuntajaa sekä viruslääkettä, jota kehitämme yhteistyössä Ridgeback Bio -yhtiön kanssa. Lisäksi MSD jatkaa SARS-CoV-2-/COVID-19-tutkimustyötä sekä laajemman pandemiavalmiuden edistämistä. 


Lääketeollisuus tiennäyttäjänä 

Kuten monien muidenkin sairauksien kohdalla, olemme optimisteja. Uskomme, että lääketeollisuuden ponnistelujen tuloksena saamme käyttöömme uusia työkaluja pandemian voittamiseksi. Uskomme myös, että ennennäkemättömän tiivis yhteistyö vauhdittaa tulosten saavuttamista.  

Yhdessä muiden biofarmasia-alan yritysten kanssa olemme allekirjoittaneet historiallisen sitoumuksen. Sen tarkoituksena on varmistaa, että rokotettavien turvallisuus ja hyvinvointi ovat etusijalla kehitettäessä ensimmäisiä koronarokotteita.  


Hyväntekeväisyys 

Pandemian takia muutimme vapaaehtoistyökäytäntöjämme, sillä haluamme tukea työntekijöitämme, joilla on hoitoalan kokemusta tai muuta lääketieteen alan kokemusta.  

Alueilla, joilla korona leviää voimakkaasti, avuksi tarvitaan lisää terveydenhuollon ammattilaisia, kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia ja laboratoriohoitajia. Tästä syystä MSD käynnisti 21.3.2020 uuden vapaaehtoistyön mahdollistavan ohjelman työntekijöilleen. Näin työntekijämme, joilla on lääketieteen koulutus, voivat tehdä vapaaehtoistyötä oman yhteisönsä hyväksi menettämättä peruspalkkaansa. 

Lue lisää MSD:n tekemästä hyväntekeväisyydestä   


FI-NON-00426 2/2021